Tampajan Minna Ikonen Gumbölen Ratsastajien järjestämissä seurakilpailuissa 21.6.2006

26.6.2006

ja huomaa, että Minna oli juhannuksenakin kisoissa. Uusin raportti myös täältä!

Hei,

Kävimme Corpun kanssa Tuomarinkylässä Helsingin Wiisikot ry:n järjestämissä "Este-Jussi 2006" alue-esteratsastuskilpailuissa su 25.6.06. Hyppäsimme vain yhden luokan (90 cm), arvostelu 367.1 (A2/A2).

 Aurinko paistoi ja oli suhteellisen lämmin päivä. Olin tyytyväinen, että olin ilmoittautunut vain yhteen luokkaan. Meillä on kuitenkin takana suhteellisen tiivis kisaputki, joten ajattelin, että voisi olla kiva mennä vain 90 cm, joka ei olisi aikaratsastus. 100 cm:ssä olisi ollut arvosteluna A.2.0. Rata koostui perusradasta (esteet 1 - 8) sekä välittömästä uusinnasta (esteet 9 - 13). Erikoisesteitä ei juuri radalla ollut, pari hieman epämääräisen näköistä estettä, mutta ei sen kummempia "kauhistuksia". Rata oli suhteellisen looginen. Tavoitteena oli 0/0 -suoritus. Radan käveltyämme päätin, että en lähde riskeeraamaan enkä oikaisemaan esteiden välistä. Tiesin, että voittaja sen tekisi, mutta tavoitteena oli saada mukavasti etenevä rata, jonka lopputuloksena olisi toivon mukaan virheetön suoritus. Verkassa ei laukka oikein kulkenut eikä hevonen kääntynyt ulkopohkeen avulla ja alle ei tullut hirveän montaa hyvää hyppyä. Kaikki jäi siis vähän avoimeksi roikkumaan ennen rataa. Olo oli hieman jännittynyt ja hikinen odottaessamme vuoroamme.

Itse rataan: Ensimmäiselle esteelle Corppu "imi" hyvin, ja sinne tulikin hyvä hyppy. Toiselle esteelle tuli hieman pienehkö hyppy, jolloin tulikin kiire seuraavalle esteelle, että saisin siihen väliin sen askelmäärän (5), joka oli tarkoitus. Onneksi Corppu kuunteli tällä kertaa hyvin pohjetta, ja selviydyimme myös seuraavasta esteestä ilman suurempia ponnisteluja. Sarjaan tuli sisään ihan ok, ja seuraavalle okserille saimme toivotut 7 askelta. Pääsimme perusradan virheettömästi ja jatkoimme uusintaan. Vuorossa oli jo tutut esteet, jotka oli jo ylitetty kertaalleen, joten Corppukin imi jo paremmin esteille. Pari kertaa kyllä hevonen "pelasti" tilanteen ja teki omat ratkaisut, mutta se on kyllä ihmeellinen tsemppari kisoissa ja tosi tarkka jaloistaan, joten yhtään estettä ei tullut alas. Tulos 0/0. Laukka eteni mukavasti ja saimme suhteellisen hyvän ajan, joka riitti tällä kertaa 7. sijaan. Luokassa sijoittui yhteensä 14 ratsukkoa. Lähtöjä luokassa oli yhteensä 62 kpl.   Tulokset

Nyt Corpulla on pari viikkoa ”ansaittua” hyppylomaa hienosti menneen alkukauden jälkeen ja saa laiduntaa ja viettää kesälomaa ihan rauhassa. Uusia koitoksia odotellessa oikein mukavia kesäpäiviä kaikille :-) 

Minna ja Corppu

-------------------

22.6.2006:

Hei,

Olimme eilen (21.6.06) Corpun kanssa Gumbölen ”keskiviikko –kisoissa” hyppäämässä yhden luokan (100 cm).

Vaikka lähtijöitä oli kisoissa paljon, ja luokkamme alkoi vasta klo 21:n jälkeen, kisajärjestelyt saivat kyllä positiivista palautetta ainakin minulta. Ratsukot saapuivat radalle odottamaan vuoroaan jo edellisen ollessa radalla ja näin ollen kisat etenivät ihan mukavasti. Ilma oli kivan kesäinen, vaikka saimme ihanan kesäkasteen odotellessamme vuoroamme. Eipä juuri päässyt kastumaan.

Luokassa oli arvosteluna 367.1, eli perusrata (esteet 1 – 8 AB) ja välitön uusinta (esteet 9 – 12). Rata ei ollut kaikista helpoimmasta päästä. Siinä oli monta lyhyttä lähestymistä kaarteesta ulos – ja muutama askel ennen estettä. Laukan siis piti rullata hyvin koko ajan, eikä saanut siis nipistää laukkaa missään vaiheessa pois. Tämä on ollut nimenomaan meidän kompastuskivemme tällä kaudella. Laine –este koitui monen muuten virheettömän suorituksen kompastuskiveksi. Laine oli sijoitettu ihan veden viereen tuomaripäätyyn juuri ennen kaarretta ja laineen ”alin kohta” oli sen 100 cm.

Verkassa Corppu tuntui oikein hyvältä ja saimme alle muutaman tosi hyvän hypyn. Rata sujui myös oikein hyvin ja eteni koko ajan hyvällä laukalla ja kuitenkin hallinnassa. Olin radan jälkeen tosi tyytyväinen. Corppu tsemppasi hienosti ja suoritti radan virheettömästi (0/0). Uusinnan aika oli 23.6. Sijoituksemme oli 2. Luokan voitti Carita Talja – Zador (KYR), tuloksella 0/0, ajassa 22.3. Luokkaan osallistui yhteensä 25 ratsukkoa. Olin kotona vasta puolilta öin, mutta se ei haitannut. Kivaa oli :-).

Kaikki tulokset löydät täältä

Minna ja Corppu