JUNNUJEN HALLIMESTARI ON...

28.11.2008


TAMPALTA Nina Höglund! Ypäjän kansallisissa halliestekisoissa olivat mukana TAMPALTA Nina, Annina ja Heidi. Tulokset JA raportti täältä!

Nina Höglund ja Livina voittivat 125cm kansallisen esteluokan ja samalla junioreiden hallimestaruuden (arv. AM5) Prix de Apassionata tuloksella 0-57,26 / 0-34,57.  ONNITTELUT!

SRL:n sivuilta uutinen: 

Juniorimestarin nimi on Nina Höglund

Nina Höglund ja Livina Kirkkonummen Tampajalta kirivät juniorien hallimestaruusvoittoon 12 hevosen uusinnassa ainoana nollille hypänneenä. Mestaruutta lähti tavoittelemaan 51 ratsukkoa.

Hopean otti Petra Heikkinen Pohjois-Karjalan urheiluratsastajista, ja pronssille ratsasti Korpikylän Mikael Wahlman.

Ratoja junioriratsastajat pitivät sopivan haastavina suurelle lähtijämäärälle. Etäisyystehtäviä oli paljon, mutta ne eivät olleet ylivoimaisia.

- Kyllä tämä varmasti on makein voittoni tähän mennessä. Päätin uusinnassa mennä tasaisen reippaasti ja ratsastaa kaikki etäisyyden eteenpäin. Sitten kävi vielä niin, että muita nollia ei edes tullut, kertoi viisi vuotta kilpaillut 17-vuotias tuore hallimestari. Yhteistyötä hevosensa kanssa Höglund on tehnyt jo reilut neljä vuotta. Ratsukkoa valmentaa Marika Rättö.

 

Annina Nordström ja Auxine saivat tällä kertaa tulokseksi molemmista 115cm ja 125cm luokista 12vp.

Heidi Koski ja Kirp tulivat 125cm luokassa kuudenneksi (yhdellä pudotuksella).

KIPAssa tarkat tulokset 

Heippa, 

olimme siis kaikkia sääjumalia uhmaten lumimyrsky sunnuntaina 23.11.2008 Ypäjällä kilpailemassa Ypäjä Winter Showssa, missä ratkaistiin hallimestaruudet. Koppi vahvuuteemme kuului karvakorvat Melli ja Kirppa, karvakorvien kuskit Heidi ja Ninni, urheat ja sankarilliset autokuski Mara ja Jani, sekä henkiset ja fyysiset tuet Sari ja Pia, unohtamatta Nelliä ja Remua. 

Kelistä johtuen varasimme paljon aikaa jo menomatkaan, joten olimme paikalla hyvissä ajoin ennen Ninnin luokan alkamista. Ehdimme juuri näkemään Anninan 115cm radan. Valitettavasti kolme estettä tippui ja Annina kommentoikin, ettei hevonen ollut omaitsensä. 

Luokassa 4 A, 125cm AM 5, Junnujen hallimestaruudessa starttasivat siis Annina ja Ninni. Anninan ja Nepparin outo päivä jatkui ja jälleen putosi kolme estettä. Ninni starttasi numerolla 50. ja ratsastikin upean puhtaan radan melko vaikealla radalla, missä oli kolmois sarja, kaarevia linjoja ja epämääräisiä välejä.  

Luokassa 4 B, 125cm AM 5 (sama rata kuin 4 A:ssa) avoin kaikille, starttasimme me Kirpan kanssa. Kirppa oli ihan loistava!! Ensimmäinen onnettoman pieni okseri vain kolahti ja tippui, muuten hieno rata! Marikan neuvot mielessä muistin laukata, joten myös erittäin nopea aika tuli, tuloksena siis 4vp, ja ensimmäinen ei sijoittunut eli 6. 

Uusinta ratsastettiin luokan 4 B jälkeen, siinä starttasi 12 junioria luokasta 4 A ja 4 senioria luokasta (yksi nollan ratsastanut ei startannut) 4 B. Junioreiden uusinnassa ei nähty kuin yksi nolla ja sen teki TIETYSTI Ninni ja Melli :D!!!! Tällä radalla Ninnikin muisti lisäksi laukata, joten ylivoimainen voitto heille....!!!!! Upeiden kisasuoritusten jälkeen koittikin reissun jännin osuus -> kotiin palaaminen!!!! Huimasta suorituksesta vastasivat Mara ja mersu, ja kotiin päästiin jokainen ehjinä :)! 

Tässä kaikki tältä vuodelta, ensi kautta innolla odotellessa, 

Heidi